Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2021.

Lomaltapaluu

Kuva
 No jopas on aikaa vierähtänyt ja vettä virrannut siitä kun viimeksi ehdin kirjoittaa mitään! Tässäpä siis ollaan. Elokuu on vierähtänyt loppuun ja meidän kaikkien (loppujenkin) kesälomat tulevat päätökseensä maanantaina kun koulut taas alkavat.  Ehdimme lomailla Suomessa yhdessä ja erikseen ja pitkään olivat lapset myös kotona, Jade kävi myös pari viikkoa Tanskassa Oman (eli mummunsa) kanssa.  Meidän elomme täällä jatkuu yhtä samanlaisena ja erilaisena kuin ennenkin, Frank käy lähinnä töissä ja välillä kotona kääntymässä, minä suhaan nykyään siellä sun täällä; pidän oppitunteja netissä, siivoilen vanhassa lomakodissa pari kertaa viikossa, ja uutena valloituksena aloitan Haagin Suomi- koulussa joka keskiviikko iltapäivä ensi viikosta lähtien! Siinä sitä alkaa olla hommaa jo rasitteeksi saakka.... Hollannin sää on koko kesän ollut vetinen ja sateinen, muutama kaunis päivä on saatu mukaan. Sääli ja jopa rasittavaa välillä kun ei ole kunnolla saanut mitään tehtyä ulkona. Mei...